Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2026!

Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2026!

Vuosi on taas vierähtänyt – ja millainen vuosi se olikaan!

Teknologiakiinteistöjen perustamisesta tuli tänä vuonna kuluneeksi 15 vuotta, ja synttäreitä vietettiin sidosryhmien kanssa tulevaisuutta visioiden. Myös Turun suurin yhteisöllinen työtila Werstas täytti vuosia – nyt niitä on plakkarissa jo 10!

Vuoden aikana valmistui Turun ensimmäinen puurakenteinen toimistorakennus AkvaCity, Tiedepuiston värikkäin rakennus ElectroCity sai kansainvälisen LEED gold -ympäristösertifikaatin ja ostimme Aurajokirannassa sijaitsevan Arken-kiinteistökokonaisuuden. Parkkihalli ParkCity taas toimi modernin tanssin näyttämönä ja SHIFT Business Festival yllätti jälleen ihmisiä itse teosta tuoden Turun Tiedepuistoon 2700 kävijää.

Palkkasimme vuoden aikana myös seitsemän uutta työntekijää, saimme hallitukseen uuden jäsenen ja rakennutimme Jussinaukiolle Suomen suurimman ulkoviherseinän. Rakensimme tai remontoimme 51 vessaa, teimme 263 Instagram-julkaisua, vastasimme 119 toimitilakyselyyn ja solmimme 79 vuokrasopimusta.

Kiitos kaikille, joiden kanssa saimme tehdä töitä tänäkin vuonna. Joulumuistamisiin varatut varat lahjoitamme hyväntekeväisyyteen – tänä vuonna kohteeksi valikoitui TYKSin lasten ja nuorten klinikka.

Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2026!

Lue myös

Joulupuuro kokosi asiakkaat yhteen

Joulupuuro kokosi asiakkaat yhteen

Yhteisessä aamussa nautittiin ravintola Maunon riisipuurosta, glögistä sekä joulutortuista sekä kiireettömästä tunnelmasta. Jouluisesta musiikista vastasi Iris Toivonen pianistin kera.

Lue artikkeli
Uutinen
Toni Malkamäki Teknologiakiinteistöjen asiakkuusjohtajaksi

Toni Malkamäki Teknologiakiinteistöjen asiakkuusjohtajaksi

Pitkän uran toimitilojen parissa tehnyt Toni Malkamäki on nimetty Teknologiakiinteistöjen asiakkuusjohtajaksi.

Lue artikkeli
Uutinen
ElectroCitylle LEED Gold -ympäristösertifikaatti

ElectroCitylle LEED Gold -ympäristösertifikaatti

Teknologiakiinteistöjen osoitteessa Tykistökatu 4 sijaitseva toimistorakennus ElectroCity on saanut LEED Gold -ympäristösertifikaatin.

Lue artikkeli
Uutinen